Click image for larger version  Name:	4thgenwfhb.jpg Views:	2 Size:	53.2 KB ID:	120678



Jos luet tällä vuosikymmenellä vain yhden sodankäynnin oppikirjan, valitse William S. Lindin Neljännen sukupolven sodankäynnin käsikirja. Lind neuvoo, kuinka väkivallattomuus on vaihtoehto ja kuinka heikkous moraalisesti niin vahvaa, että se voi hyvinkin johtaa voittoon!



MACHIAVELLI 2.0



Erityisesti Amerikoissa asiantuntijat kilpailevat raivokkaasti keskenään nimeämiensä konseptien ja teorioiden avulla, oli kyse sitten ampuma-aseen käyttämisestä voimakeinona tai modernia sodankäyntiä selittävistä opinkappaleista. Tästä syystä olen ihmetellyt parahultaisesti kymmenen vuotta, miksei neljännen sukupolven sodankäynnin teorian isä William S. Lind ole yrittänyt kapitalisoida jo 80-luvulle juontavaa teoriaansa sodankäynnin sukupolvista ja tulevaisuudesta laajan kirjallisen materiaalin avulla.

Lind kehitteli teoriaa sodankäynnin sukupolvista merijalkaväen kontaktiensa kanssa vuosikymmeniä takaperin ja julkaisi tämän perusteella teoriasta artikkelin merijalkaväen puolustushaarajulkaisussa Marine Corps Gazette lokakuussa 1989. Kuriositeettina mainittakoon, että esimerkiksi Tora Boran luolista kerrotaan taistelujen tauottua löytyneen artikkelin kopioita. Sittemmin alkuperäinen aivoriihi on käsitellyt teoriaansa kuitenkin varsin vaatimattomasti ja pääasiassa vain luennoissa tai erilaisten lehtiartikkelien kautta. Sodankäynnin neljättä sukupolvea ovatkin promonneet enemmän alkuperäiseen aivoriihen kuulumattomat asiantuntijat, esimerkiksi John Robb. Tilanne on hassu, sillä teoriassa on selkeästi vääntöä!

Vuonna 2015 odotus lopulta palkittiin. Lind tuli ulos kaapista erinomaisella mutta ikävän ylimalkaisella ja sellaisena sangen lyhyellä teoksella 4th Generation Warfare Handbook. Itselleni täydellisenä yllätyksenä - ja jonka havaitsin vasta etsiessäni opuksen meta-tietoja artikkelia varten - kirjan on julkaissut suomalainen Castalia House Kouvolasta! “Mein Gott!” huudahtaa liikesodankäynnin (Lindin mukaan sodankäynnin kolmas sukupolvi) tarkkaavainen oppilas ja luopuu lopultakin Heinz Guderianin teoksesta Achtung - Panzer!

Kirja ei ikävä kyllä selosta pieteetillä miksi järjestäytyneessä väkivallassa tapahtuu juuri meidän aikanamme jälleen sukupolvenvaihdos. Teos painottuu käsittelemään vain sitä, kuinka tätä uudenlaista sotaa käydään voitokkaasti länsimaisen valtion näkökulmasta. Tämä on yksi teoksen huonoista puolista; lukija pitäisi ensin vakuuttaa siitä, että teoria pitää paikkansa. Eritoten siksi, että teoriasta on puhuttu varsin vähän ja asiantuntijakabinettien ulkopuolella käytännössä ei lainkaan. Lindin käsikirja onkin nimensä mukaisesti vain ja ainoastaan karkea viitekehys sille, kuinka neljännen sukupolven sodankäynnin keinoihin tukeutuva ei-valtiollinen vihollinen kohdataan ja voitetaan.

Sen verran Lind teorian pohjaa kuitenkin avaa, että neljäs sukupolvi perustuu kaikkien rakastaman John Boydin näkemyksiin. Sodankäynnin kolmen perinteisen tason (strateginen, operatiivinen, taktinen) rinnalle Boyd esitteli kolme muuta tasoa; moraali, mielikuva ja fyysinen taso. Juuri viimeisimmässä sukupolvessa nämä kolme uutta sodankäynnin tasoa ovat tärkeämpiä kuin kolme perinteistä. Esimerkiksi kun aiemmin pyrittiin saavuttamaan voitto vihollisesta eskaloimalla massiivinen tulenkäyttö vastustajan tuhoamiseksi kineettisellä voimalla, sodankäynnissä jossa vastustajaa on vaikea yksilöidä ja joka näyttäytyy ei-valtiollisen luonteensa takia heikkona valtiolliseen viholliseen verrattuna, ylivoimainen kineettinen vaikuttaminen johtaa automaattisesti tappioon mielikuvan ja moraalin tasoilla.

Lindin mukaan kineettisen vaikuttamisen perustana oleva eskaloiminen ei enää tänä päivänä toimi, vaan sellaisesta seuraa miltei vääjäämättä sodan häviäminen. Hän siteeraa sotahistorioitsija Martin van Creveldiä todetessaan, että esimerkiksi britit voittivat Pohjois-Irlannissa, koska olivat valmiit hyväksymään omia tappioita, eivätkä pyrkineet automaattisesti vastaamaan heikomman vihollisen terroriin ylivoimaisella tulenkäytöllä. Lind menee niin pitkälle, että esittää heikkouden olevan juuri moraalisesti ylivoimaisen vahva resurssi sodankäynnin neljännessä sukupolvessa. Hän käyttääkin Gandhin väkivallattoman vastarinnan mallia oppikirjaesimerkkinä siitä, kuinka heikkous johtaa moraaliseen voittoon, ja sitä kautta voittoon itse konfliktissa.

Moraalisen ylivertaisuuden hakeminen johtaa toisaalta automaattisesti siihen, että muilla moraalille alisteisilla tasoilla joudutaan tekemään uhrauksia - kuten esimerkiksi hyväksymään omia tappioita (fyysinen taso), mikä lienee yksi vaikeimmista asioista johon modernin asevoiman pitää Lindin mukaan pystyä mukautumaan. Mutta ei Lind suosittele leijonille heittäytymistä tilanteessa jossa siitä ei ole tavoitteen kannalta hyötyä. Lindin manuaalia voisikin luonnehtia tälle vuosituhannelle päivitetyksi Ruhtinaaksi, josta tuli kuuluisan valtiotieteilijän Niccolo Machiavellin magnum opus. Ruhtinas on eräänlainen väkivallan käytön oppikirja saapasmaan feodaalieliitille.

Lind opastaa juonikkaasti, että ei-valtiollinen vihollinen on pääasiassa monilukuinen sekä pirstaleinen lukuisine motivaatioineen ja sitoumuksineen. Tämä mahdollistaa esimerkiksi vastustajan toimijoiden kääntämisen toisiaan vastaan. Taistelukosketus pitää pyrkiä mieluummin päättämään kuin voittamaan. Moderni teknologia mahdollistaa tilanteen syyllisten hakemisen esiin tilanteen rauhoituttua. Oikeudenkäyttö ja rankaisu pitää jättää paikallisille viranomaisille. Omia vankeja kohdellaan kuitenkin ensisijaisesti hyvin, mutta tärkeintä on että heitä kohdellaan tavalla joka herättää vihollisen keskuudessa epäluuloja. Sanalla sanoen heitä voidaan tapauskohtaisesti jopa paapoa. Tilanteissa joissa lahjonta ei toimi, kriittinen henkilö voidaan vaikkapa lavastaa. Jo ammoiset roomalaiset puhuivat hajottamisesta ja hallitsemisesta.

Lind suosittaakin käytettäväksi sellaisia taistelujoukkoja, jotka eivät ole tulivoimaisia tai muulla tavalla erottaudu tarkoituksella liian paljon paikallisesta väestöstä. Hän kutsuu tällaista ainesta “kevyeksi jalkaväeksi”. Kevyen jalkaväen sotilas ei näytä robotilta, eikä ajele panssaroidun ajoneuvon kyydissä. Joukko toimii ja elää paikallisen väestön keskellä, pyrkien aina mahdollisuuksien mukaan de-eskaloimaan wanhan liiton eskaloimis-mallin sijasta. Sotilaat asioivat paikallisissa liikkeissä samalla suojellen yhteisöä jossa elävät. Tällaisen voiman parhaimmiston muodostavatkin - vähemmän yllättäen - poliisiviranomaisista koostuvat reserviläiset. De-eskaloimisessa on pohjimmiltaan kyse monimuotoisesta ja -tasoisesta kommunikoimisesta ja epäilemättä Lind on oikeassa esittäessään juuri tämän olevan poliisiviranomaisista koostuvan kevyen jalkaväen merkittävin vahvuus suurvalta-armeijan ammattisotilaisiin verrattuna.

Puolet kirjasta Lind käyttää oman mallinsa mukaisen kevyen jalkaväen kouluttamisen ja taistelun kuvaamiseen. Yksityiskohtiin menemättä Lindin malli kevyestä jalkaväestä vastaa niin pitkälle suomalaista sissitoimintaa kuin suoraan kopioimatta on ylipäätään mahdollista. Ollaan itsenäisiä ja omavaraisia, toimintakykyisiä, henkisesti vahvoja ja tehdään päätökset matalimmalla mahdollisella tasolla painottaen tehtävätaktiikkaa käskytaktiikan sijasta. Väistetään ja hajaannutaan, valmistaudutaan ja oikeassa kohdassa ryhdytään sitten koottuun taisteluun.

Likimain puolet pelkkää kevyttä jalkaväkeä on liikaa teoksessa, joka on muutenkin aivan liian lyhyt. Lyhyyttä suorastaan karjuu se, että tällaista teosta on Lindiltä odotettu jo vajaat kolmekymmentä vuotta. Sen lisäksi Lind olisi vakuuttavampi, jos hän myös perustelisi teoriansa sodankäynnin sukupolvista kronologisesti, täsmällisesti ja historiallisin todistein. Mutta jo tällaisenaan opaskirja on niin hyvä, että perinteisiä syvälukumenetelmiä - esimerkiksi alleviivaaminen ja omat reunamerkinnät - käyttäen sivut muuttuvat melkoiseksi sotkuksi. Siis jos luet tällä vuosikymmenellä vain yhden sodankäynnin oppikirjan, valitse Lindin “neljännen sukupolven sodankäynnin käsikirja”. Lind neuvoo, kuinka väkivallattomuus on oikea vaihtoehto ja kuinka heikkous on moraalisesti niin vahvaa, että se voi hyvinkin johtaa sodan voittoon!



4th Generation Warfare Handbook
William S. Lind ja Gregory A. Thiele
s. 126
Castalia House, 2015



Teksti
Antti Sirkkala